käsintehdyt, energisoidut enkelisilkkihuivit


Käsintehdyt, energisoidut enkelisilkkihuivini ovat syntyneet vähitellen. Niiden alku on vuoden 2004 tapaninpäivässä, jolloin sain tiedon Aasian valtaisasta tsunamista ja sen aiheuttamasta katastrofista. Silloin tuli pakottava tarve tehdä jotain, ostin siis silkkihuiveja ja silkkivärejä ja aloin maalata, silloin vielä pensselillä. Ja enkeleitähän sieltä alkoi tulla huivien kuvioiksi. Pyysin enkeleitä apuun katastrofialueelle ja lisäksi laitoin huivien myyntituoton hyväntekeväisyyteen tsunamialueelle.
Syksyllä 2005 alkoi hahmottua idea huivien kehittämisestä muidenkin ihmisten avuksi. Seitsemän enkelin huivisarja alkoi syntyä: vaaleanpunainen Rakkauden Enkeli, turkoosi Rohkeuden Enkeli, vihreä Parannuksen Enkeli -, koralli Rauhan Enkeli, helmenvalkea Johdatuksen Enkeli, violetti Muutoksen Enkeli ja kullankeltainen Viisauden Enkeli. Tänä syksynä joukkoon on ilmestynyt vielä sininen Äiti Maria.
Huivit ovat monella tavalla hoitavia. Niiden materiaali on ohutta aitoa silkkiä. Värit ovat vesiliukoisia silkkivärejä, jotka kiinnitetään työvaiheiden päätteeksi kankaaseen silitysraudan avulla. Värien voima ja silkin hohde tukevat yhdessä hienovaraisella värähtelyllään jaksamistamme. Väreihin on saatu myös lisää eloisuutta merisuolan avulla, joka on jo itsessään hyvinvointiamme edistävä aine. Lisäksi huiveissa on vahvasti mukana enkelten hoiva; kutsun enkelit jokaiseen työvaiheeseen mukaan ja lopuksi siunaan huivit pyytäen enkeleitä säilyttämään tämän energian huiveissa ikuisesti. Jokaisen huivin mukana on myös kaksiosainen pieni kortti, joka kertoo tuotteen energisoinnista ja siitä, miten enkelten kanssa voi päivittäin työskennellä.
Huivien koot ja hinnat:
Iso huivi 145 cm x 40 cm - 23 € Pieni huivi 45 x 45 cm 12 €
Jos haluat tilata huiveja, laita tilaus yhteystietojesi kera ystävällisesti minulle sähköpostiini os. tuula.kristiina@valoisa.net . Huivit ovat kevyitä ja helppoja lähettää kirjekuoressa, postitus on näin ollen myös huokeaa ja saat tuotteesi noin viikon sisällä suoraan kotiisi. Laitan mukaan pankkisiirron. Ellet ole tyytyväinen tuotteeseen, Sinulla on tietysti täysi palautusoikeus ja mahdollisen palautuserän postituskulut tulevat minulle.
vaaleanpunainen Rakkauden Enkeli
turkoosi Rohkeuden Enkeli
vihreä Parannuksen Enkeli
koralli Rauhan Enkeli
helmenvalkea Johdatuksen Enkeli
violetti Muutoksen Enkeli
kullankeltainen Viisauden Enkeli
sininen Äiti Maria - Enkelten Kuningatar
Huiveja on myynnissä Valonkodissa os. Puutarhakatu 23, Turku sekä kotihoitolassani os. Juntolantie 490, Paimio.
Edellinen: Hyvinvointituotteet
Seuraava: Hoitavaa valoa
